JERE TOIVONEN ON KARAOKEN SUOMENMESTARI 2019

Karaoken suomenmestaruuskilpailun finaali käytiin viikonloppuna Tahkolla, Ravintola Piazzassa. Kaksipäiväisessä kilpailussa kuultiin 55 upeaa laulajaa eri puolilta Suomea ja voiton vei turkulainen Jere Toivonen.

Toivonen hurmasi yleisön ja tuomariston ensimmäisellä kierroksella Mattieskon kappaleella Yksin, toisella kierroksella Andy Williamsin (Where do I begin) Love Storyllä ja finaalikierroksella Lauri Tähkän kappaleella Sinä olet minun.

Karaoken suomenmestari sai palkinnoksi muun muassa oman kappaleen tuotannon alusta loppuun ja äänityksen ammattistudiossa, JadeMagia Musicin artistivalmennuspaketin, äänentoistopaketin F-Musiikilta, 12 kk Singa-karaokepalvelua sekä majoituslahjakortin Tahkon Golden Resoltilla.

Kilpailussa toiseksi sijoittui helsinkiläinen Emmi Hietikko ja kolmanneksi kuopiolainen Eelis Kärki. Eniten tekstiviestiääniä kerännyt yleisön suosikki oli Taru Mustajoki Läyliäisistä.

Kaksipäiväinen kilpailu lähetettiin suorana ISTV:llä.

Karaoken suomenmestaruuskilpailujen TOP-5:
1 Jere Toivonen
2 Emmi Hietikko
3 Eelis Kärki
4 Aaron Knox
5 Heidi Sundström

 

Kuvat: Arttu Kokkonen